Maanantai aamun hyvästiviestin jälkeen en oo laittanut yhden yhtäkään viestiä P:lle. Ja mä voin pahoin! Mulla on aivan järkyttävä ikävä, miten toista voikin ikävöidä näin paljon. Haluaisin halata sitä, pussata sitä, jutella sille, pitää sitä kädestä, olla vaan läsnä ja olla sille hyvä. Mutta en voi, kun hän ei halua olla kanssani tekemisissä :( Ei usko että voin muuttua. Ei anna uutta mahdollisuutta. Ei näe tulevaisuutta meidän suhteella. HUOH tää oli elämäni suurin virhe mennä pettämään. En anna tätä ikinä itselleni anteeksi kun menetin tärkeimmän asian mun elämästä.
Lisäksi mua pelottaa jo valmiiksi tuleva 12.12.2012. Se ois ollut meidän kolmevuotispäivä ja varmaan olis kihlauspyyntökin tullut P:n suusta. Mä en vaan kestä!!! Oikeesti joudun kohta hankkimaan jotain ammattiapua, mä voin niin pahoin. Mun mielenterveys ei vaan kestä tätä sydänsurua.
Rukoilukin on jatkunut koko viikon mutta eipä siitä mitään hyötyä taida olla, ei se tuo mun elämäni rakkautta takaisin vaikka miten rukoilisin. :'(

Yli kuukausi aikaa kun oon viimeksi kirjoittanut o___0 Mulla ja P:llä oli tuossa välissä n.kuukauden "suhde", eli tapailtiin, missäs muuallakaan kuin vällyjen välissä. Pari viikkoa lauantaina kuitenkin kaikki muuttui kun P ilmoitti ettei sen pää enää kestä tapailua ja ettei halua satuttaa mua kun mä haluaisin niin paljon enemmän. Itkettiin ja juteltiin. Puhuttiin menneet tapahtumat halki. Puhuttiin tunteista. Selvis, että P:llä on vielä tunteita mua kohtaan ja että se haluais palata yhteen muttei antaisi itselleen anteeksi jos vielä satuttaisin sitä.
Voi kun se rakas kultamussukka vaan tajuaisi etten mä enää ikinä voisi satuttaa sitä :( P merkitsee mulle kaikkea! Se on se mun unelmien prinssi valkoisella ratsulla, jonka kans olisin halunnut perheen ja oman kodin, yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Kun vain hän uskoisi mua kun sanon että voin oikeesti olla hänen luottamuksen arvoinen. Olen pohtinut asioita paljon ja miettinyt että yleensäkin luottamus meidän suhteen aikana oli puolin ja toisin vähän kiikun kaakun. Kyllä luotettiin toisiimme muttei tarpeeksi :(

Eilen tein jotain minulle vierasta. Rukoilin yöllä nukkumaan mennessäni. Rukoilin että jos meidät on tarkoitettu yhteen niin Hän antakoon sen tapahtua. Ja pyysin voimia että jaksaisin "elää".  Mulla on vaan niin tyhjä ja rikkinäinen olo kun oon yksin :( Itkuhan tuon rukouksen jälkeen tuli ja uni ei meinannut tulla millään.

Miten tästä kaikesta voi selvitä, jos en  saa P takaisin.. :((

Tuli oltua yötä entisen luona perjantaina. En tiedä mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Päätin et tunteet siirtyy sivuun mut ei se ollutkaan niin helppoa. Toki oon jo jotenkin tottunut tähän yksinoloon mutta tunteet P:tä kohtaan vaan voimistui ja ikävä on suuri. Koko aika tekis mieli laittaa viestiä ja ehdottaa yökyläilyä mut pakko yrittää pitää väliä ettei se ahdistu. Luulen et sillä on kans aika paljon asioita mietittävänä. Oon vaan kans miettinyt..jos tää pysyy vaan tällaisena yökyläilynä kehittymättä yhtään sen suuremmaksi jutuksi ja tää loppuu joskus, niin mä oon rikki varmaan vielä enemmän. Ja itsehän toki toivon tästä suurempaa juttua. Mutta P kyllä sanoi ettei se halua enää seurustella. Tuli vähän paha mieli vaikka kyllähän mä sitä yritän ymmärtää. Jos palattais sen kans yhteen niin sen suvussa olis mua vastassa aikamoinen mörkö. Kyllä varmaan kaikki olis kohteliaita mutta mikään ei olis enää ennallaan. Ja se luottamushan tässä suuri ongelma on. Kyllä mä uskon ja sisimmässäni tiedän että P:llä on vielä tunteita mua kohtaan (ei se varmaan muuten olis pyytänyt mua sen luo..) mutta se ei uskalla ottaa sitä riskiä et palais mun kans yhteen, ettei satuta taas itteään. Ehkä tuntisin sen kohdalla samalla tavalla, kuka tietää.
No mut oli ainakin kiva nähdä sitä ja eiköhän nähdä pian uudestaan :)

Eräs kommentoi näin
"Suhteeseen tarvitaan kaksi, aina. Mutta jos toinen tekee suhteelle hallaa - ei se ole toisen vika vaan tekijän. Tekijän pitää miettiä kannattiko? Miksi niin teki? Onko mahdollista, että tekisi sen uudestaan jne?
Ehkä samat asiat pyörii toisenkin mielessä, miksi hän teki niin? jne."


Oon niin miettinyt noita. Ensinnäkin, pettämisseksi ei todellakaan ollut sen arvoista. Kolmannen osapuolen sukukalleudet oli niin rumat että niissä ei ollut mitään haluja herättävää. Seksi hänen kanssaan oli sellaista että tunsin itseni huoraksi koska minun tyydyttämistäni ei huomioitu mitenkään. Se oli vain likaista, ällöttävää, nopeaa..kaikkea muutakuin mistä minä tykkään ja nautin (sitä mitä se oman kullan kanssa oli<3). Miksi niin tein? Olin vietävissä kuin pässi narussa. Ekalla kerralla kolmas osapuoli perusteli minulle että puolisoillamme on varmasti myös sutinaa keskenään joten miksi meilläkin ei voisi olla, hän kehui kun olin rikki tai parisuhteessa asiat eivät kukoistaneet, toisella kerralla hän käytti tilaisuuden hyväkseen kun olin todella humalassa. Tiesin koko aika tekeväni väärin mutta silti annoin sen kaiken tapahtua. Lisäksi vanha minäni nosti päätänsä mutta nyt mä aion sen taltuttaa!
Morkkis oli jotain käsittämätöntä. Olisin halunnut kertoa puolisolleni heti mutta en uskaltanut :( Lisäksi tämä kolmas osapuoli "uhkaili" sanomalla että jos kerron niin tulen katumaan sitä koko lopun ikäni.
Jos nyt saisin viimeisen tilaisuuden entiseltä puolisoltani, en todellakaan toistaisi asiaa enää ikinä. Tää ero ja kaikki siihen liittyneet tapahtumat ovat opettaneet mua enemmän kuin kaikki mun käymät koulut yhteensä. Elämä opettaa, se on mun motto nykyään. Oon oikeesti päättänyt laittaa arvot kohdilleen ja alkaa aikuistua. Muuten mä en ikinä saa onnea ja omaa perhettä mitkä on mun toiveissa nro1. P oli se jonka kanssa olisin halunnut ne asiat ja etenkin rakkauden mutta ryssin ja pahasti.

Lähetin P:lle tällä viikolla paketin missä oli kirje, meidän valokuvia, itse keksimäni runo sekä cd missä on meille tärkeitä biisejä. Nämä eivät olleet kuulemma herättäneet P:ssä minkäänlaisia tunteita. Olkoot sitten. Oonpa ainakin kaikkeni yrittänyt :(

Mulla on niin kamala olo ja koko eilinen päivä meni itkiessä. Tänään oli ihanaa kun oli ystäviä kylässä mutta heti kun jään yksin, tulee turvaton ja kamala olo. Oon oikeesti miettinyt että onkohan tää iso kaupunki sittenkään mun paikka asua. Miehen takia tänne tulin mutta nyt kun sekin mut jätti niin kannattaako mun tänne jäädä?

Ja P, jos satut lukemaan tämän niin tässä sulle neuvo; katso peiliin! Jos et usko siihen että ihminen voi muuttaa käytöstään ja parantaa tapojaan niin ihmettelen kyllä. Mietippä itte miten sun edellinen suhde päättyi ennenkuin tapasit mut. Ja jatkuiko se sun käytös meidän suhteessa? Eipä jatkunut. Muutit tapojasi. Jännä juttu ettet anna mulle sitä mahdollisuutta. Ja se ettet suostu mua tapaamaan, on tosi raukkamaista. Sä ilmeisesti pelkäät et jotain tapahtuu jos tapaat mut.