Mä oon miettinyt että jos tätä menoa jatkan niin oon varmaan hullujen huoneella jouluun mennessä. En vain uskalla päästää irti, koska ajattelen että olo on sen jälkeen vielä paskempi ja mitä jos hän haluaakin myöhemmin minut takaisin. Enkä halua päästää irti. Entinen poikaystävä on vieläkin todella tärkeä ja rakas mulle ja tunnen yhteyttä häneen vaikkei olla nähty yli kahteen viikkoon. No kukin valitkoon tavallaan, kai oon jollain tapaa ansainnut tämän että kiusaan itseäni asialla ja luon itselleni vielä huonomman olon. Mutta kun toisen on tuntenut niin hyvin 2,5v ajan niin mulla on sisimmässäni tunne, että hän varmaankin tahtoisi vielä palata mun kanssa yhteen ja antaa anteeksi mutta ei uskalla kun pelkää tulevansa uudestaan loukatuksi. Tämä on vain siis minun mielipiteeni asiasta. Toivottavasti hän kuitenkin tajuaisi että olen aidosti pahoillani ja valmis hyvittämään hänelle tuottaman pahan olon. Ja tiedän että JOS palaamme vielä joskus yhteen niin asia tulee ainakin alkuun hiertämään välejämme. Mutta mitäpä aidon rakkauden eteen ei tekisi? Minä en ole valmis luovuttamaan! Minä tiedän (valitettavasti nyt vasta oikein kunnolla) että hän on minulle se hra Oikea. Minä tiedän että hänestä tulisi hyvä ja rakastava aviomies, hyvä isä lapsille, ihana mies ylipäätänsä. Kun vain saisin mahdollisuuden näyttää että minäkin olen hänen rakkauden arvoinen.